keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Keskellä viikkoa

Voi yöks mikä päivä ollut tänään sään osalta! Aamupäivällä kauppareissulla satoi vettä ja tuuli ihan älyttömästi ja sitten kun oltaisiin iltapäivällä menty ulos, niin satoi lunta ja tuuli tuntui puhaltavan vielä kovempaa... nyt illalla kirjastoreissulla taas satoi vettä ja tiet olivat niin järjettömän liukkaat että hyvä kun jotenkuten pystyssä pysyttiin. Ankeaa siis ulkona koko päivä ja sisällä ollaankin hengailtu suurimmaksi osaksi. Huomenna onneksi kerhoilupäivä, niin saadaan tuon suht vilkkaan yksivuotiaan energiaa hieman kulumaan...:)

Päivän asuksi valikoitui tänään vaaleaa, joka tuntuu taas niin kivan raikkaalta kun kohti kevättä mennään. Housujen kanssa alkaa olla tosissaan vaikeuksia, kun omat normaalit sellaiset kiristää ikävästi ja äitiysmalliset ovat vielä liian isot. Muutenkin tämä äitiyshousuvalikoima, joka ainakin Porissa on tarjolla, on aivan surkeaa! H&M on ainut paikka missä niitä myydään ja sielläkin valikoima on todella minimaalinen. Etsein jo viime kerralla äitiysmallisia, tummansinisiä,  ilman mitään pesuja ja pillilahkeilla olevia farkkuja, mutta en niitä koskaan löytänyt. Yläosien kanssa pärjää melko pitkälle tavallisten mallistojen valikoimalla, mutta housut tarvitsee kyllä olla mallia mamma...


Neuletakki:Filippa K, Pusero:Cubus, Huivi:Vintage by Fe


Olen jo niin hirveässä matkakuumeessa, että en malttaisi enää odottaa hieman reilua viikkoa....:) Siitä tuntuu olevan ikuisuus kun viimeksi oltiin reissussa...

3 kommenttia:

  1. Ihanaa reissua teille!

    Blogissani on tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, huomenna aamulla lähdetään... tuskin saan edes nukuttua...:)

      Poista
  2. Hei!

    Sirkustorilla on liike Pikku-Papoose Onko tuttu? Siellä ainakin on myynnissä useampi äitiyshousumalli, maksaa ehkä vaivan käydä kurkkaamassa kunhan kotiudutte! :)
    Kiitos muuten tunnustuksesta, en ole sattuneesta syystä ollut viime aikoina kovin reipas bloggaaja...

    VastaaPoista