perjantai 2. elokuuta 2013

Hu Huu


Pienen pieni virkkausmania on iskenyt nyt oikein urakalla (varmaankin liittyy jotenkin tuohon pesänrakennushommaan) ja Helmille onkin valmistunut muutama pehmo-pöllö parin päivän aikana. Sopivasti on satanutkin ulkona, niin on voinut ihan rauhassa vaan virkkailla ranne jumissa. Näin ihania virkattuja pöllöjä Prinsessajuttu blogissa ja niiden innoittamana sitten alkoi pöllöjä syntyä. Ulkonäkö on ehkä enemmän jäniksen, mutta lapsi onneksi tykkäsi ja kutsui hahmoja Hu Huuksi... (kunhan äiti oli toki ensin kertonut, että pöllöjä ovat)....:) 



Ohjetta pöllöihin ei ole, omasta päästä tein kuvaa katsomalla. Lankana Beigeen pöllöön käytin Dropsin ihanan pehmeää Nepalia varastosta ja 6,5 koukkua ja raidalliseen Novitan puuvillasekoite Miamia ja 4,5 koukkua. Virkkasin ensin etukappaleen alhaalta ylöspäin ja lähtösilmukoita oli 30. Sitten vaan samanlainen takakappale, jotka virkkasin yhteen. Korvissa isommassa beigessä silmukoita 12 ja raidallisessa 9.  Tässä nyt siis jotain ohjeen tynkää ja silmukkamääriä jos joku innostuu...:)

Ehtisiköhän vielä tehdä yhden harmaan kaverin, kun tuota Nepalia löytyisi vielä senkin värisenä pari kerää...



2 kommenttia:

  1. Hei! Ihana nähdä sinun versiot pöllöistä, ja kiva kun linkitit blogiini :) Niin söpöt Hu huut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta inspiraatiosta ja kauniista blogista...:)

      Poista