tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tiistain turinat

Hirvittävä räkätauti se vaan piinaa meitä ja tuntuu etten ole saanut hengen pihaustakaan muutamaan päivään nenän kautta! Oli melkoisen eksoottista olla hammaslääkärissä suu täynnä tavaraa, kun henkeä ei saanut nenän kautta laisinkaan... ollaan siis vietetty kotipäiviä lasten kanssa sisällä touhuten  ja tylsäähän se on ollut! Lapset riitelevät ja kiukuttelevat ja äiti on väsynyt ja nuutunut ja myös vihainen. Nyt saisi tämä flunssa jo riittää, että päästäisiin taas tavalliseen arkeen kiinni! Jäi eilen futistreenitkin väliin ja tänään ratsastustunti...:(


Tässä sairaspäivien aikana olen saumuroinut nyt Helmille tunikoja samalla kaavalla useita, hieman helman pituutta vaihdellen, joita tein jo aiemminkin. Kaava oli muistaakseni Ottobren tämän vuoden ensimmäisessä lehdessä. Vihdoin myös suloinen turkoosi Siiri&Myyry kangas pääsi vaatteeksi. On kuvioltaan mielestäni tosi nätti ja harmittaakin, kun kangasta ei enää myydä! Sain itse pienet palat facebookin kangashamsteri palstalta muutamsta väristä ja tuolla laatikossa ne nyt ovat pyörineet, kun en oikein ole malttanut niitä ommella. Laadultaan tuo kangas kyllä valitettavastu tuntuu paljon ohkaisemmalta, kuin esimerkiksi Viljamin puodin panda-kankaat, joita olen nyt pääasiassa viimeaikoina ommellut. No katsotaan miten käyttäytyy pesussa. Hiukan on vielä kangasta jäljellä ja Franssillekin voisi jotain tuosta vielä tehdä...


Nanun pikkulintu (tai siis uskoisin tuon hahmon olevan jonkin sortin linnunpoikanen) kangas on myös suloinen

Lastenhuoneen sisustusbuumi on iskenyt ja kuinka ihanaa olisi saada kaikille leluille ja kirjoille paikkansa. Totuushan on tällä hetkellä se, että lastenhuone, joka on muutenkin todella pieni, on tällä hetkellä täynnä sänkyä ja oikeastaan muuta sinne ei mahdu. Frans muutti Helmin kanssa nukkumaan muutama viikko sitten ja tosiaan pikkuhuone on  nyt täynnä. Helmin perintösänky on melko suuri ja emme malttaneet katkaista siihen ostettua patjaa, joten se vie ison tilan. Leluja meillä nyt sitten pyörii vähän jokapuolella ja sisustamisesta on melko turha haaveilla... 



Olen päätänyt, että huomenna tämä räkätauti loppuu! Meillä olisi nimittäin tiedossa vappunaamiaiset, jonne olemme menossa porukalla ja lastenhoitajakin on jo hommattu... huomenna siis bileet ja ei, en aio sairastaa kotona...:D

p.s. sain muuten vihdoin lukijapalkkini toimintaan ja pystyn itsekin taas liittymään lukijaksi muiden blogeihin (en ole pystynyt jostain mystisestä syystä ainakaan kuukauteen)... eli tervetuloa lukijaksi...:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti