maanantai 15. lokakuuta 2012

Syyslomareissussa...

Heissan! Palauduttiin eilen illalla kotiin syyslomareissulta, Vaasasta serkkuni perheen luota. Vietettiin oikein mukava viikonloppu yhdessä touhuillen ja me mammat vietimme myös oikein ihanan illan muotinäytöksen ja illallisen parissa perjantaina. Vaasalainen vaateliike Karisma oli järjestänyt illallisen ja sen jälkeisen muotinäytöksen jossa tosiaan nautiskelimme perjantai-illan. Ruoka oli äärettömän hyvää, viini maistui ja näytöskin oli oikein mukavaa katseltavaa. Ihanaa taas pitkästä aikaa olla aikuisten seurassa ja pukeutuakin hieman fiinimmin. Tosin olisi voinut pukeutua vieläkin fiinimmin, kun katseli toisten asuja, mutta menihän se nyt noinkin. Harvoin vaan tulee tuollaisia mekkotilaisuuksia, joten olisi voinut ilomielin vaikka panostaa pukeutumiseen enemmänkin!




Housut:Lindex, Pusero:Andiata, Vyö:Calvin Klein, Kengät:Pour La Victoire, Laukku Pariisista
Pönötyskuvia olisi siis nyt vain tarjolla yksin ja serkun kera, kun kameraa ei sitten ollut illalla kummallakaan mukana... Harmittaa kyllä tuo kamerattomuus, mutta sitä ei olisi ollut hauska kantaa mukana, kun vielä kaupungin hulinassakin pyörähdettiin loppuillasta. Tällaista siis tänään, huomenna shoppailutulosta lauantain osalta...:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti