lauantai 15. syyskuuta 2012

Vilan Private shopping-illassa

Työkaverini kutsui ja järjesti Vilaan yksityistilaisuuden meille työporukan leideille Vilaan, jossa meille esiteltiin syksyn uutta muotia kuohujuoman kera ja saimme rauhassa shoppailla sen jälkeen pienellä alennuksella liikkeen ollessa muuten kiinni muilta asiakkailta. Vilan henkilökuntaa oli myös useita paikalla ja heiltä saikin tarvittaessa neuvoa ja apua ja vinkkejä jos niitä pukeutumiseen liittyen halusi. Yksi työkavereistani oli valittu etukäteen malliksi ja hänelle oli valittu asukokonaisuuksia ennalta, joita hän sitten meille esitteli. Ilta oli todella mukava ja oli ihana nähdä työkavereita pitkästä aikaa kun nyt mammalomalla olen jo reilun vuoden verran ollut. Kuvasaldo jäi hieman niukaksi, unohtaessani kamerani kokonaan kun niin innolla juoruilin ihanien naisten kanssa ja hypistelin vaatteita. Tässä kuitenkin omaa asuani...

Farkut:J.Lindeberg, Toppi:Soaked Luxury, Jakku:Zara ja Laukku Pariisista

Kengät:Finsk
Itse en ihan hirveästi Vilan vaatteita käytä, mutta jotain kuitenkin aina kaappiini eksyy. Ostin nyt yhden pitsisen vaalean puseron, josta kuvaa sitten myöhemmin, kun tämän päivän asu ei ole kuvauskelpoinen yhtään (muuttoverkkarit ja kauhtunut trikoopaita). Budjettini oli eilen hieman rajallinen, kun päivällä bongasin taas kerran maailman parhaalta kirppispöydältä Peakin uudehkon untuvatakin ja pakkohan se oli kotiuttaa ennenkuin joku muu ehtii...:) Serkkuseni sai myös jotain kivaa.

Monet tykkäävät Vilan Object merkin farkuista, ja niitä aika moni eilenkin osti. Itse en oikein niitä jaksanut edes kokeilla, kun  koen farkkujen ostamisen niin äärettömän hankalaksi. Viininpunaista kauheasti hehkutettiin myös eilen, mutta jotenkin pettymyksekseni heillä ei kuitenkaan ollut tarjolla kyseistä väriä, kuin muutaman puseron verran. Olisin jotain sen väristä voinut kotiuttaa, mutta en noita puseroita. Nuo lyhyet "Chanel-henkiset" jakut (vähän tuon oman Zaran versioni tyyliset) ovat myös nyt haluttuja ja niitä myös ostettiin eilen ahkerasti. Lopuksi vielä kuvaa ystäväni aurinkoisesta asusta ja ostoksista, joka taisi olla melkein kokonaan Vilasta...:) Hänellä kädessä myös tuollainen jakku, joka oli kyllä tosi kiva!


2 kommenttia:

  1. Mikä tuo maailman kuulu kirppari on jossa teet noita ihania löytöjä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Porissa lähikirpparini, josta en koskaan ennen ole löytänyt mitään!!! Nyt minulla on oma pöytä siellä, kun taloa tyhjennentään ja muuttoa tehdään, niin on tullut poikettua siellä useammin ja kuinkas ollakkaan, löytöjä on tullut tehtyä...:)

      Poista