Pientä lievää päänsärkyä ja unirästiä on tänään ollut havaittavissa eilisen jäljiltä... muutama lasi punkkua ja valvominen tekivät tehtävänsä, kun aamulla kuitenkin täytyi nousta aikaisin ylös! Oli kuitenkin mukavaa ja kyllä sitä sitten jaksaa, kun joskus harvoin enää nykyään tulee valvottua! No tänään sitten ajoissa nukkumaan ja huomenna töihin!!!! Reilun vuoden olen nyt ollut kotona ja huomenna se arki sitten koittaa... kauaa en silti töissä ole, vaan jään kotiin vuoden lopussa ja me suuntaamme heti alkuvuodesta kohti maaseutua...
Takki:Henri Lloyd, Housut:Kaj Franck, Neule:Gant, Huivi:Mulberry, Tossut:H&M |
Olen jo aiemmin hieman valottanutkin, että suuria elämänmuutoksia on tiedossa ja nyt niistä voikin jo kertoa, kun asiat alkavat olla selvillä. Me tosiaan muutamme maalle, pienelle paikkakunnalle etelä-pohjanmaalle, jossa isovanhempani asuvat ja joka on myös minun synnyinkotipaikkani. Enoni viljelee maata kotitilallamme ja meistä nyt todennäköisesti tulee tilan jatkajia. Me olemme aivan totaalisen untuvikkoja asian suhteen, ikämme kaupungissa asuneina, mutta aikomus on nyt ottaa härkää sarvista ja opetella homma! Jännittää kovasti ylipäänsä kaikki, työ, muuttaminen ja uudet ihmiset, mutta toivotaan että sopeudumme joukkoon ja löydämme uusia ystäviä ja pidämme työstämme.... no sen näkee sitten....
Maalle muutto ei koskaan ole ollut minulle mikään haave ja asiaa en ole oikeastaan edes pahemmin miettinyt. Nyt vuosi sitten asiasta alettiin kuitenkin puhua ja meille tarjottiin mahdollisuutta ja nyt sen vuoden sulattelun ja miettimisen jälkeen päätös vahvistui ja alkoi tuntua aina vaan oikeammalta. Ihan korpeen en suostuisi lähtemään ja vaadinkin, että peruspalveluiden täytyy olla lähellä, katuvalojakin olisi hyvä näkyä, sekä naapuri....:) ja ne tuolta löytyy! Tunnin ajomatkan päässä on myös kolme suurempaa kaupunkia, ja tuntihan nyt ei kauhean pitkä aika ole jos alkaa ahdistaa! Siispä olen tyytyväinen päätökseemme nyt ja odotan innolla uutta elämäämme maalla....:)
Nyt nukkumaan että jaksan huomenna herätä sinne töihin... hyvää yötä!!!!
Hei,
VastaaPoistakuulostaa mahtaville teidän suunnitelmat! Oikein paljon tsemppiä tulevaan :)
Ihailen vaatteitasi ja olisin kysynyt mistä olet hankkinut nuo Kaj Franckin housut ja suositteletko niitä?
Marie
Kiitos oikein paljon, tsemppiä ehkä tarvitaan....:)Olen ostanut nuo housut jo muutama vuosi sitten New Yorkista ja pidän niistä kyllä tosi paljon! Hiukan matala vyötärö niissä on, mutta lahkeet täydellisen pituiset, kun melko lyhyet jalat omistan... Pitävät myös hyvin muotonsa, eivätkä ole yhtään lerpahtaneet ahkerasta käytöstä huolimatta. Suosittelen siis ehdottomasti, jos niitä vaan jostain löytyy!
PoistaTervetuloa osallistumaan arvontaan blogissani: http://dayafterday2012.blogspot.fi/2012/09/ensimmainen-arvontani_22.html
VastaaPoista:)
Nyt on osallistuttu...:)
Poista